Nette maailmalla Matkailua ja ajatuksia

27.12.2016

Pikavisiitti Krabille

Filed under: Aasia — nette @ 13:09

Krabi Town – Ao Nang – Phi Phi – Tonsai

Krabille päätin lähteä kaverini kanssa helmikuussa 2015, oikeastaan päivän varoitusajalla. Olin katsellut äkkilähtölentoja Finnmatkojen (nykyään Tui) sivuilta, ja sinne ilmestyi kahden viikon suorat lennot Krabille 370e. Lähtö oli seuraavana päivänä. Soitin kaverille ja pyysin hänet mukaan. Ostimme lennot, ja nopeasti rinkka kasaan ja seuraavana päivänä matkaan.

Krabi Town

Noin tunnin matka lentokentältä Krabi Townin keskustaan oli hulppea maisemiltaan. Krabin alue on tunnettu upeista ja useista kalliomuodostelmistaan 🙂 Krabi Town on rauhallinen paikka, ja paikalliset ovat omasta kokemuksestani mukavia ja avuliaita. Tuputtavia myyjiä ei täällä osunut kohdalle juurikaan. Krabi Townissa ei ole varsinaisia uimarantoja, mutta joen vartta on mukava kävellä.

Paikalliset tarjoavat veneretkiä edulliseen hintaan laiturien läheisyydessä. Päädyimme yhdelle retkelle, millä pääsimme näkemään lepakoitten luolia, ja joen varrella suistossa eläviä apinoita. Eettisten matkailijoiden kannattaa olla tarkkana, sillä meidätkin vietiin katsomaan trooppisia kaloja ”luonnollisessa ympäristössään”, ja todellisuudessa kalat kyllä olivat joessa, mutta ahtaissa verkoissa, mistä niitä nosteltiin turistien nähtäviksi… Se oli pettymys, mutta tästä opittiin. 🙁

Uskoisin, että heidän kanssaan voi neuvotella retken, mikä ei sisällä tällaisia käyntejä.

Lepakkoluolia

Ao Nang

Krabi Townista ei kestä tuntiakaan Ao Nangin rannoille. Ao Nangissa kuitenkin on vähän ”töykeämpi” meininki verrattuna Krabi Towniin, niin kuin aina turistikohteissa… Kaikki on vähän kalliimpaa, ja myyjät ovat tietysti päällekäyvempiä. Mutta jos rantaan haluaa, niin täällä sitä ainakin on.

Buukkasimme kajakointiretken jostakin toimistosta pienen hintavertailun jälkeen. Se oli hulppea kokemus, ja minulle ensimmäinen kerta. Reitti kulki hienojen kallioiden lomassa ja tiheän viidakon lävitse. Kajakkiimme hyppäsi pieni janoinen apina, joka halusi juoda vesipulloni tyhjäksi. Määrätietoisesti se iski hampaansa pullon kylkeen ja hörppi sen nopeasti kokonaan 😀

Janoinen apina

Phi Phi

Halusimme käydä saarella, ja vaihtoehdoista päädyimme Phi Phi -saareen. Saari on suosittu ja vilkas. Buukkasimme bungalow-majoituksen vähän syrjässä keskustasta. Se olikin hyvä päätös, koska yöllinen meininki osoittautui railakkaaksi ja musiikki pauhasi koko yön kovalla. Jos on herkkäuninen, kannattaa siis majoittua kauempana saaren keskustasta 🙂

Lähistöllä on pienempi saari, missä sijaitsee Maya Bay. Siellä on kuvattu elokuva The Beach, jossa näyttelee Leonardo Dicaprio. Teimme päiväretken sinne, ja retkellä sai myös sukellella. Saari on kaunis. Itse leffan näin vasta Meksikossa melkein vuosi täällä käymisen jälkeen 😀

Laskuvesi ja vastavärejä Phi Phi:llä

Maya Bay

Tonsai

Phi Philtä kulkee veneitä kaikkialle. Olin saanut suosituksen suunnata Tonsai rannalle, koska se on rauhallisempi, kuin esimerkiksi Railay siinä vieressä. Vene vei meidät Railaylle, ja kävelimme siitä Tonsain puolelle pienen kallioisen pusikon läpi. Majoituimme bungalowissa hieman sisemmällä viidakossa. Paikka tosiaan on rauhallinen ja kaikki ottavat iisisti.

Kahdessa viikossa ehtii tehdä mukavan pienen kierroksen Krabin ympäristössä. Tutustuakseen paremmin thaimaalaiseen kulttuuriin, on kuitenkin parempi viettää maassa pidempiä aikoja 🙂

Tonsai

16.12.2016

Jukatanin niemimaa

Filed under: Väli-Amerikka — nette @ 00:11

Cancun – Tulum – Cobá – Valladolid – Isla Holbox 

Joulukuussa 2015 lähdin toteuttamaan yhtä suurimmista unelmistani. Kiersin kuukauden Jukatanin niemimaalla miesystäväni kanssa. Lennoista maksoin noin 700e Supersaverin kautta.

Meksikon turvallisuudesta on ollut paljon puhetta. Jukatanin niemimaa on omasta kokemuksestani suhteellisen turvallinen paikka matkustaa, sillä se sijaitsee kaukana suurkaupunkien ja raja-alueiden  ongelmista, sekä väkivalta- ja huumerikollisuudesta.

Cancun

Lensimme Cancuniin ja olimme siellä vain muutaman päivän. Se on iso kaupunki jota oli mukava tutkia kävellen siellä tunteja. Ranta on keskustasta kaukana, ja sinne täytyy ottaa bussi tai taksi. Jatkoimme matkaa rannikkoa alas päin kohti Tulumia.

Tulum

Cancunista Tulumiin kuljimme bussilla noin 3h. Tulumin keskusta on noin tunnin kävelymatkan päässä rannasta. Majoituimme ensimmäiset päivät keskustassa. Vuokrasimme skootterin ja kiertelimme sillä ympäriinsä. Liikenne on omasta kokemuksesta melko turvallinen kaikkialla Jukatanilla. Rannalla majoitukset ovat huomattavasti kalliimpia kuin keskustassa. Halvin mitä löysimme maksoi muistaakseni noin 18e yöltä, ja se oli sellainen cabana-tyyppinen mökkerö.

Ranta on ihana, ja suosittelenkin kokeilemaan yöpymistä sekä keskustassa, että rannalla. Yöllä oli ihana mennä makoilemaan tyhjälle rannalle rantatuoleille, ja katsella hienoa tähtitaivasta ja pohtia syvällisiä.

Tulumissa on myös hienot vanhan mayakaupungin rauniot. Ne kannattaa käydä tsekkaamassa.

Cabana, missä yövyttiin muutama yö

Mayakaupungin raunioita

Cobá

Tulumista Cobáan ajaa bussilla alle tunnin. Cobássa on yksi Jukatanin parhaiten säilyneistä muinaisista mayakaupungin raunioista. Raunioalue on suuri ja keskellä viidakkoa.

Kun olimme bussissa saapumassa perille, näimme pienen järven ja ajattelimme, että olisi mukava mennä myöhemmin siihen rantaan hengailemaan. Bussi pysähtyi ja saimme rinkat, ja me lähdettiin kävelemään järven viertä pitkin suuntaan, missä meidän hostelli oli. Oltiin jo ihan fiiliksissä järvestä ja siitä kuvitteellisesta hetkestä, kun päästään rantaan illalla fiilistelemään maisemaa ja uittamaan varpaita vedessä. Sitten nähtiin laituri, ja laiturilla makoili tyytyväisenä jättimäinen krokotiili 😀 Naureskeltiin, että hyvä tajuta tarpeeksi etukäteen, että näissä trooppisissa vesissä olikin aina näitä paikallisia asukkaita. Ei olla Suomessa, missä voi korkeintaan hauki puraista varpaasta. Ei sitten menty järvelle 🙂

Pyramidi nimeltä ”La Iglesia”

Valladolid

Cobásta Valladolidiin matkattiin bussilla noin tunti. Valladolid on kaunis pieni kaupunki. Täällä tuli ehkä kaikista eniten esille joulun odotus ja kristinusko. Kaikkialla raikasi joululaulut ja joulukulkueita näki melkein joka päivä.

Valladolidissa on muutama ”cenote”. Eli suomeksi sanakirjan.org mukaan: ”osaksi veden täyttämä doliini erityisesti Keksi-Amerikassa” 🙂 Ne ovat kiehtovia! Kannattaa käydä tsekkaamassa, niitä on monia ympäri Jukatania. Näihin muinaisiin pyhiin kaivoihin on heitetty uhrilahjoja jumalille. Kaikenlaista esineistä ihmisiin. Pistää miettimään… Tiesittekö muuten, että Chicxulubin kraatteri sijaitsee Jukatanilla, eli siis sen asteroidin törmäys tapahtui täällä, mitä epäillään dinosaurusten juokkotuhon aiheuttajaksi 🙂 Kiehtovaa. (Se on kylläkin jo hautautunut, mutta silti)

Valladolid on myös lähellä kuuluisaa muinaista kaupunkia Chichen Itzaa. Sieltä on bussilla alle tunnin matka. Chichen Itza on jostain syystä ollut lapsuudesta asti yksi suurimpia unelmiani päästä näkemään. Oli sanoinkuvaamaton tunne maksaa sisäänpääsymaksu (yli 20e), ja lähteä kulkemaan tietä pitkin kohti tätä upeaa historiallista kohdetta. Kun se sitten oli näköetäisyydellä, olin pakahtua onnesta. Sen vinkin haluan antaa kaikille, että menkää unelmienne perässä, se on sen arvoista!

Muinaisiin mayalaisiin peleihin kuuluu tämä ”lantiopallo”-peli. Eli palloa isketään lantiolla noihin mitättömän kokoisiin maaleihin, mitkä ovat korkealla seinillä. Kuulostaa mahdottomalta, ottaen vielä huomioon senaikaisten ihmisten lyhytkasvuisuuden. Ja mitä tulee jumalille uhraukseen (mayat halusivat aina uhrata jotain jumalille), niin voittajajoukkueen kapteeni uhrattiin jumalille… Aika raakaa.

Kaunis Kukulcánin pyramidi, joka todellisuudessa toimi mayojen kalenterina

Isla Holbox

Meillä oli tänne suhteellisen vaikea pääsy. Ostimme bussiliput Valladolidista Chiquilaan, ja meidän piti matkan varrella (keskellä lähes autiota paikkaa) vaihtaa toiseen bussiin, joka ei sitten tuntien odottelun jälkeen tullut ollenkaan. Maksoimme kovan hinnan taksikuskille (joka onneksi sattui olemaan siellä), joka sitten vei meidät satamaan. Satamasta mentiin lautalla parikytminuuttia saarelle.

Saarella ei ole asvalttia ollenkaan! Kadut ovat valkoista hiekkaa, ja siellä kuljetaan golfkärryillä. Koko saarella ei ole kuin muutama auto. Se tekee paikasta todella tunnelmallisen ja rauhallisen. Meininki on leppoisaa, ja hiekkakaduilla on ihana kävellä ja katsella.

Majoituimme hieman syrjässä pääkaduilta bungalow-henkisessä hostellissa. Suunnittelemien parin päivän sijaan olimmekin loppujen lopuksi päälle viikon täällä. Yöt olivat edullisia, kunnes juuri matkamme lopulla alkoi sesonki, ja hinnat pomppasivat kaksi kertaa kalliimmiksi. Pitäjät olivat kuitenkin mukavia, ja antoivat meille viimeisen yön samalla hinnalla mitä ennen sesonkia.

Cozumel saarella emme käyneet, ja mielikuvani mukaan se on paljon isompi ja vilkkaampi kuin Holbox. Holbox sopii niille, ketkä rakastavat rauhaa ja lungia menoa! Täälläpäin voi muistaakseni bongailla valashaita snorklausretkillä kesäaikaan, kun ne kulkevat näitä vesireittejä.

Holboxilta lähdettiin lautalla takaisin mantereelle, ja bussi kuljetti suoraan Cancuniin, mistä lennettiin kotiin. Voin sydämestäni suositella Jukatania matkakohteeksi. Paikalliset ovat todella mukavia ja rentoja, ja englannilla pärjää melkenpä missä vaan. Toki on itselle helpompaa reissata, kun osaa espanjaa edes kohtalaisesti. Meksikolainen kulttuuri ja historia on mielenkiintoinen, ja RUOKA on todella hyvää. 🙂

Harvoihin paikkoihin, missä olen käynyt olisin valmis matkaamaan uudestaan, mutta Jukatan on yksi niistä, minne tekisin mielelläni uuden reissun (kunhan kaikki muut maailman paikat kolutaan ensin läpi 😉 ) Adiós!

Holboxilla on mahtavat rannat!

15.12.2016

Kaunis Kroatian rannikko

Filed under: Eurooppa — nette @ 01:24

Split – Makarska – Dubrovnik – Hvar

Matkustimme kaksi viikkoa ystäväni kanssa Kroatian etelärannikolla huhtikuussa 2016. Sesonki siellä alkaa toukokuun lopulla, joten huhtikuun alussa siellä oli rauhallista ja majoitukset halvempia. Lennot bongasin Lentodiilit-sivuston kautta, ja maksoimme niistä noin 170e per henkilö (halpaa!). Lämmintäkin siellä jo silloin oli, kylmimmillään vähän alle 20°, ja lämpimillään jopa 28°

Split

Split oli rauhallinen, ja silti vilkas kaupunki. Olin positiivisesti yllättynyt, miten hyvin kaikki toimii Kroatiassa. Ihmiset ovat hyvin avuliaita ja mukavia. Ja Kroatian kieli on kaunis! Oli ihana vain istua ja kuunnella paikallisten puhuvan jotain, mistä en mitään ymmärtänyt. Vanha Diocletianuksen palatsin alue (maailmanperintökohde) on käymisen arvoinen. Kaunis ja siisti. Torniin, vankityrmiin ja muihin sisätiloihin täytyy maksaa sisäänpääsymaksu, mutta ne eivät maksaneet kuin pari euroa.

Diocletianuksen palatsi, käymisen arvoinen!

Splitin rannan kauppakatu on täynnä kivoja ravintoloita ja kahviloita. Hintatasokin on suhteellisen edullinen. Rantakatua länteenpäin voi kävellä isoille puistoalueille asti. Splitissä kannattaakin tehdä kävelyretkiä rantakatuja pitkin kumpaankin suuntaan. Maisemat ovat kauniita ja kahville tai jätskille on kiva pysähtyä katselemaan ohikulkevia ihmisiä.

Kävimme pienellä kierroksella Krkan kansallispuistossa katsomassa vesiputouksia. Kroatian luonto on todella kaunista, ja siellä kelpaa vaellella pidempiäkin reittejä.

Kroatiassa oli paljon lemmikkikoiria ja oli ihana huomata, miten paljon niistä välitettiin. Kulkukoiria ei näkynyt ollenkaan

Krkan kansallispuisto

Makarska

Ystäväni oli saanut vinkin pysähtyä päiväksi Makarskaan. Sinne on Splitistä alle 100km. Bussi maksoi alle 10e. Rannikon vuoristossa on hulppeat maisemat! Ihastuimme Makarskaan heti sinne päästyämme. Se oli hyvin rauhallinen ja uinuva kylä. Vuoret kohoavat heti kylän takana, mikä tekee paikasta hyvin kiehtovan ja mystisen oloisen. Jäimmekin hieman pidemmäksi aikaa, kuin alunperin suunnittelimme.

Makarska Riviera on monien mielestä kaunein paikka tällä seudulla.

Makarskassa on ihania rantoja, ja me kävimme Nugal Beachillä ja siinä ihan keskellä kylää olevalla. Olo oli kyllä kuin oltaisiin oltu jossain paratiisissa. Kesti hetken palautua takaisin maan pinnalle 🙂

Nugal beach on ihanan metsän läpi kulkevan kävelyreitin päässä

Makarska on yksi maailman kauneimmista paikoista, missä olen käynyt

 

Korkeat vuoret kohoavat kauniisti kylän takana

Dubrovnik

Dubrovnikin vanhaa kaupunkia ei ole turhaan ylistetty. Se on oikeasti upea. Siellä on kuvattu kohtauksia Game of thrones -sarjaan, ja uusimpiin Star wars -elokuviin. Guesthouse-pitäjämme osasi kertoa, että kuvauspäivinä melkein koko kaupunki peitettiin isolla kankaalla, ja kukaan ei saanut mennä sisälle. Ei edes asukkaat.

Kaikkialla myytiin Game of thrones -jutuilla varustettua matkamuistoa ja härpäkettä. Itse en ole katsonut sarjaa kertaakaan 😀

Majoitukset vanhan kaupungin muurien sisällä ovat tietysti kalliimpia, kuin muurien ulkopuolella. Meidän majatalo oli rinteellä, noin 10min kävelymatkan päässä vanhan kaupungin porteilta. Olisi varmaan ollut hieno tunne yöpyä tämän muinaisen kaupungin vanhoissa rakennuksissa, mutta sen korvasi näkymämme guesthousemme ikkunasta. Kaupunki ”viettää ylöspäin”, koska on rakennettu vuoren juurelle, joten mitä ylemmäksi kapuaa, sitä upeampi on näkymä vanhan kaupungin ylle.

Niin ja jos treenaaminen on päässyt unohtumaan, niin täällä sitä saa tehdä ihan hyötyliikuntana. Nousu on suhteellisen jyrkkää, ja portaita on joka paikassa 🙂

Kaupungin takana kohoavalle kukkulalle pääsee kävellen, sekä gondolihissillä. Me menimme hissillä ylös ja kävelimme alas. Näkymä on upea, suosittelen käymään siellä!

Pääsymaksu muurille kävelemään oli suhteellisen kallis, mutta arvoisensa

Kuva ei tee oikeutta näkymälle, se oli todellisuudessa lumoava

Hvar

Koska off-season aikaan ei Dubrovnikista (eikä Makarskasta) kulkenut laivoja saarille, niin otimme bussin suoraan Dubrovnikista Splitiin (n.5-6h). Splitistä mentiin lautalla pari tuntia Hvarille, ja olimme illalla perillä.

Saarella kuitenkin tuuli aika voimakkaasti, ja vaikka lämpötila oli päivisin jossain 20° tienoilla, oli aika kylmä. Teimme kävelyretkiä ympäri saarta, ja löysimme kivoja rantoja. Tuulensuojaisassa paikassa tarkeni hyvin ilman pitkähihaista. Kävelimme myös ylös linnoituksen raunioita ihastelemaan.

Hvar on kuuluisa vauhdikkaasta meiningistä (sesongin aikana), ja on suosittu etenkin nuorten matkaajien keskuudessa. Näin sesongin ulkopuolella se oli kuitenkin rauhallinen, eikä kadut tulvineet ihmismassasta.

Suosittelen Kroatiaa kaikille, ketkä nauttivat kauniista luonnosta ja hulppeista maisemista, sekä hyvästä ruoasta ja ihanista ihmisistä. Suosittelen myös matkustamaan off season -aikaan, koska majoitus tulee halvemmaksi ja kaikkialla on rauhallisempaa. 🙂 Kroatialla on erityinen paikka sydämessäni sen kauneuden ja ystävällisyyden vuoksi, ja tulen matkustamaan sinne joskus uudestaan!

Hvar

13.12.2016

Vietnam pohjoisesta etelään

Filed under: Aasia — nette @ 21:49

Hanoi – Halong bay – Sa Pa – Hoi An – Nha Trang – Dalat – Mui Ne – Ho Chi Minh

Teimme hyvän ystäväni kanssa kuukauden kestävän reissun Vietnamiin loka-marraskuussa 2016. Menolentomme oli Hanoihin, ja paluulentomme Ho Chi Minhistä. Lennot maksoivat vähän päälle 500e Travellinkin kautta. Pääsimme perille Hanoihin aamupäivällä 25.10.

Hanoi

Hanoista olin aiemmin lukenut ja kuullut sen olevan kiireinen ja vilkas. Se suinkin piti paikkansa. Kadut olivat ahtaat ja täynnä (oikeasti täynnä!) skoottereita ja kävelijöitä. Liikenne oli kaoottinen, mutta kuitenkin omalla tavallaan toimiva, koska emme nähneet yhtäkään kolaria aikanamme siellä.

Keskellä kaupunkia on kuitenkin todella nätti Hoàn Kiem-niminen lampi, minkä ympärillä oli mukava kävellä. Lammen nimi viittaa miekkaan, joka on haudattu sinne. Miekka kuului keisari Le Loille, ja kertomuksien mukaan Kim Qui, kultainen kilpikonnajumala, pyysi Le Loita luovuttamaan miekan itselleen. Le Loi nimesi lammen tämän tapahtuman mukaan, ja keskelle lampea pystytettiin pieni torni kilpikonnalle.

Hanoin kasvitieteellinen puutarha ei ole kovin ihmeellinen. Siellä on lähinnä vain viheraluetta, iso lampi, ja häkeissä lintuja ja apinoita. En voi suositella sitä nähtävyydeksi 🙂 Hanoi sopii ihmisille, ketkä eivät häiriinny melusta, hälinästä ja ahtaudesta. Meitä se rupesi ahdistamaan ja päätimme jatkaa matkaa pikimmiten.

Hanoin vilskettä

 

Meditoiva henkilö lammen reunalla

Halong Bay

Hanoista buukkasimme yhden yön paattiretken Halong Baylle. Olimme lukeneet, että omatoimisesti sinne on vaikea päästä. Paikallisilta kalastajilta jos kyytiä kysyy, niin he pulittavat matkasta paljon, ja ovat usein töykeitä. Emme halunneet kokeilla onneamme, niin päädyimme ostamaan retken. Halvimmillaan retken saa 60$, kalliimmat ovat reippaasti yli satasen. Halvimmat ovat ns. bilepaatteja, ja ruoka niillä aika köyhää. Eli jos örvellys ja tasottomuus ei kiinnosta, niin suosittelen maksamaan laadukkaammasta 🙂 Me maksoimme noin 70$ ja meno oli rauhallinen (paitsi laivan henkilökunta tykkäsi laulaa karaokea täysillä), ja ruoka oli suhteellisen okei. Retkeen sisältyi kuljetukset, ruuat, käynti yhdellä saarella, kajakointia, käynti tippukiviluolissa ja muuta pientä ohjelmaa.

Mahdollista on myös ostaa muutaman yön retkiä, missä osa öistä ollaan paatilla, ja osa saarella. Kuulimme paljon hyviä kokemuksia niistä retkistä.

Halong baylla on kuulema noin 3000 kalkkikivisaarta, mutta viralliseksi lukemaksi vietnamilaiset ovat määränneet 1969 johtaja Ho Chi Minhin kuolinvuoden mukaan. Kertonee herran vaikuttavuudesta maassa. ”Halong”-sana tarkoittaa laskeutuvaa lohikäärmettä, ja lohikäärme on vietnamilaisille voiman symboli. He ovat voittaneet jonkin muinaisen sodan kiinalaisia vastaan tämän lahden tuhansien saarien avulla. Vihollisen oli ilmeisen vaikeaa kulkea tällaisessa ympäristössä, kun vietnamilaiset tunsivat alueen hyvin.

Paikallisia kalastajia veneillään

Halong Bayn auringonlasku on yksi kauneimpia näkemiäni

Sa Pa

Halong Baylta tultiin takaisin Hanoihin, ja Hanoista buukattiin trekki Sa Paan. Se maksoi noin 70$ ja sisälsi yöbussit sinne ja takaisin, home-stay -majoituksen, ruuat ja oppaan. Yöbussin tultua aamulla perille meitä odotti vastassa iso joukko lähikylien naisia. Kaikki hyökkäsivät tarjoamaan kotiaan home-stay -majoitukseen, ja olomme oli tosi epävarma. Emme tienneet kuuluiko meidän lähteä jonkun heistä mukaan. Fiilis kuitenkin oli, ettei mukaan kannattanut lähteä. Muita matkalaisia tultiin nimillä varustettujen lappujen kanssa hakemaan. Odotettuamme jonkin aikaa, mies skootterilla saapui ja näytti lappua missä meidän nimet lukivat. Hän kyyditsi meidät hotellille, missä saimme retkeen kuuluvan aamupalan.

Kuulimme sitten myöhemmin, että jotkut olivat erehtyneet menemään tällaisen naisen matkaan, ja heiltä oltiin pulitettu todella paljon rahaa kaikesta ruuasta ja palvelusta erikseen (kun pakettiretkellä ei todellisuudessa tarvitse maksaa niistä paikanpäällä enää). Ja jotkut olivat odotelleet tuntikausia matkaanlähtöä, ja nainen oli vain sanonut ”kohta, kohta”. Lopulta he olivat luovuttaneet ja lähteneet ominpäin päiväksi kävelemään, ja palanneet bussilla takaisin Hanoihin.

Aamupalan jälkeen oppaamme, nuori nainen tuli hakemaan kymmenhenkisen porukkamme. Lähdimme suuntaamaan kohti upeaa laaksoa, mitä peitti isot riisipellot. Edellisenä päivänä oli satanut, joten polut olivat todella mutaisia ja liukkaita. Muutamat lähikylien naiset kulkivat matkassamme, ja tarjosivat apuaan jyrkissä laskussa ja liukkaimmissa kohdissa. Maisemat olivat hienot, mutta pilvisestä säästä johtuen valokuvat jäivät aika harmaiksi 🙂

Rouva hämähäkki söi omaa aamupalaansa

Lounaspaikassa nämä avustaneet naiset hyökkäsivät jokaisen henkilön luokse, ketä olivat auttaneet, kauppaamaan pussukoita, laukkuja ja koruja, ja suunnilleen vaativat meitä ostamaan, koska olivat ”hyväsydämisesti” auttaneet meitä matkalla. Olin hieman järkyttynyt, koska olin oikeasti sinisilmäisesti ajatellut sen olevan lähes pyyteetöntä, ja suunnitellut joka tapauksessa antamaan hyvän tipin sille naiselle, kuka minua oli auttanut. Ostin sitten täysin ylihinnoitellun, homeelle tuoksahtavan pussukan… Siitä jäi vähän nihkeä fiilis.

Illansuussa saavuimme perille perheen kotiin. Meitä hostannut perhe oli mukava, ja saimme seurata perheen arkea yhden illan. Ruoka tehtiin sisällä avotulella, ja oli mukava päästä seuraamaan prosessia. Illalla kertoilimme matkatarinoita ja tarinoita elämästä muiden retkeläisten kanssa. Taidettiin siinä maistaa jotain paikallista väkevääkin. Aamulla jatkettiin matkaa ja kävelimme hieman lyhyemmän matkan, kuin edellisenä päivänä. Pieni bussi oli noutamassa meitä kävelyn loppupäästä, ja kuljetti meidät takaisin Sa Pan kylään.

Kuvassa näkyy ystäväni ja minua avustanut nainen

 

Ruoanlaittoa tulella. Kamerani on vanha, niin kuin näkyy 🙂

Hoi An

Sa Pasta lähdimme yöbussilla takaisin Hanoihin. Mietimme pitkään, kuljemmeko reissumme pisimmän välimatkan yöbussilla vai yöjunalla. Yöbussi on reippaasti halvempi vaihtoehto, mutta junan mukavuus ja tasaisempi kulku houkutteli enemmän. Päädyimme buukkaamaan yöjunan, ja se maksoi 45$. Kannattaa olla tarkkana, mistä ostaa junaan lipun. Nettisivuilla sama matka voi maksaa 65$. Omat lippumme ostimme hostellin kautta, ja mies kertoi, että nettisivuilla tosiaan on kalliimmat hinnat samalle matkalle. Junamatka oli miellyttävä, ja jaoimme neljän hengen hyttimme mukavan brittipariskunnan kanssa. Tosin juna oli kolme tuntia myöhässä määrittelemättömästä syystä, mutta se nyt on ihan normaalia sielläpäin.

Junalla tullessa suositeltiin jäämään pois Da Nangissa, ja jatkaa bussilla tai taksilla alle tunnin matka Hoi Aniin. Hoi Anissa asema on ilmeisesti kaukana keskustasta, ja pääsy sieltä pois on hankalaa. Jäätyämme pois, meillä ei kuitenkaan ollut hajuakaan mistään busseista, eikä kukaan asemalla osannut/halunnut auttaa. Sattumoisin asemalla oli eräs filippiiniläinen pariskunta, ketkä yrittivät myös päästä Hoi Aniin. Sovimme sitten taksin kanssa, että maksamme matkasta 100 000 dongia (noin 4€) per naama, ja pääsimme suoraan hostellille.

Hoi An on ihana! Nimenomaan Hoi Anin vanha kaupunki. Siellä oltiinkin muutama päivä pidempään kuin alunperin suunniteltiin. Vanhaan kaupunkiin pyydetään (melko korkeaa)  sisäänpääsymaksua muutamalla kadulla lännestä päin tultaessa. Tämä oli meillekin aika hämärä juttu, ja kannattaa katsoa, ettei kävele kaupungista ulos tällaisen lipunmyyntipaikan ohi, koska pyytävät sitten sisäänpääsymaksua kun olet menossa takaisinpäin. Vaikka näkevätkin sinun kävelevän kaupungin sisäpuolelta ulos, niin eivät aio päästää sinua enää sisään ilman sisäänpääsylippua. Myyjät kyllä neuvovat kiertotien, missä ei tarvitse maksaa, mutta se on suhteellisen pitkä reitti kävellä takaisin. Meillä oli hostelli siellä rannan puolella, pari kilsaa sieltä keskustasta. Monilla hostelleilla on pyörät lainattavana, ja niillä pääsee kivasti. Liikenne on maltillisempaa joten sekaan uskaltaa. Niin ja kun sieltä rannan puolelta tulee kaupunkiin, niin ei ole niitä lipunmyyntikojuja.
Hoi An on kuuluisa vaatteentekijöistään, ja hinnat oikeasti oli alhaisemmat, kuin muualla. En teettänyt vaatteita, niistä kokemuksista olin kuullut paljon erilaisia kertomuksia, niin tyydyin valmiisiin vaatteisiin.

Hoi An oli täynnä näitä kauniita lamppuja

Nha Trang

Hoi Anista mentiin yöbussilla Nha Trangiin. Oltiin kuultu että paikka on täynnä venäläisiä turisteja, ja moni vältteli paikkaa sen takia. Itse en pelkää venäläisiä, ja mielestäni he ovat suurimmaksi osaksi ihan mukavia. Paikasta mihin yöbussi jätti aamulla, oli pitkä matka hostellille mikä oltiin buukattu, niin otettiin taksi. Ja perskule kun sen yhden kerran unohdettiin neuvotella se hinta matkalle, niin taksikuski pulitti sairaan ylihinnan! Vaikka kuinka sitä on reissannut niin näköjään se voi sen kerran unohtua, ja saada nenilleen siinä yhdessä kuuluisimmista kusetustavoista.

Nha Trang kaupunkina ei ollut kovin ihmeellinen, perus ”turistikaupunki”. Sielläpäin oli silloin sadekausi lopuillaan, ja kuultiin että oli ollut todella rankat sateet. Meille sattui niin hyvä tuuri, että ne kaksi päivää mitä oltiin siellä, paistoi aurinko ja päästiin vihdoinkin rannalle.

Nha Trangin vauhtia

Ranta!

 

Hah! Ensimmäinen ikinä näkemäni TEKOKUKKAKAUPPA! Tunnistin tuoksuttomuudesta 🙂

Dalat

Nha Trangista lähdettiin sisämaahan Dalatiin (noin 4h bussimatka). Kaveri oli lukenut kaupungista enemmän, ja hänellä oli mielikuva ihanasta pienestä vuoristokylästä raikkaassa ilmastossa ja maisemissa. Perillä kuitenkin raikkaan vuoristoilman sijasta hengittelimme samaa pakokaasua kuin isommissa kaupungeissa, ja hälinä oli lähes samalla tasolla Hanoin kanssa (onneksi ei ihan niin paha kuitenkaan).

Uljas ratsumme!

Me introvertit saimme tarpeeksemme ihmisistä ja kaottisesta liikenteestä. Ahdistuksen taso oli jo äärirajoilla, kunnes kaverini näki pienen järven, ja järvellä muutaman polkuveneen… Hyvän idean saattelemana hypättiin joutsen(näytti enemmän kanalta)-polkuveneeseen ja nitisevät polkimet suhaten poljettiin keskelle tietysti, missä ei ollut muita. Kaljat tietysti mukana. Tunnin istuskelun jälkeen helpotti hetkeksi!

Dalatissa tehtiin hostellin kautta pieni viidakkoretki. Sekin oli kyllä pettymys, koska luvatun 18km sijasta kävelimme 5km. Ja olimme kuitenkin varmistaneet, että varaamme oikeaa trekkiä. Noh, kannattaa olla todella tarkkana. Itse emme jaksaneet tästä alkaa valittamaan. Trekki oli kuitenkin mahtava. Saimme kahlata kunnon virtauksissa. Omalla mittapuulla se oli jo aika extreame! Olo oli kuin Indiana Jonesilla 😀

Tiikerivesiputous

 

Virtaus oli paikoiten todella voimakasta, oli aika jännää ylittää jokea!

 

Ensimmäistä kertaa elämässäni näin luonnonvaraisesti näitä sympaattisia lihansyöjäkasveja! Olen kuullut, että jossainpäin maailmaa ne voivat olla niin suuria, että nielaisevat hiiriä ja rottiakin… Nämä olivat vain noin 10cm pitkä 🙂

Mui Ne

Dalatista matka jatkui Mui Ne:hen. Mui Ne oli rauhallinen ja ihana! Valitettavasti kalliit hotellit omistavat suurimman osan rannoista, ja pulittavat rantatuolin päiväkäytöstä maltaita. Meidän onneksemme olimme buukanneet hostellin täydelliseltä paikalta, missä oli pieni hiekkaranta, kenenkään omistamaton, täysin meidän käytössämme. Ja myös nähtävyys ”Fairy Stream” (suosittelen!) oli ihan siinä vieressä. Joki on noin pari kilsaa pitkä, ja syvimmillään 30cm, ja sitä pitkin voi kahlata koko matkan. Eli jos sinnepäin eksyy, eikä halua mennä rantahotelleihin, etsikää hostelli kyseisen joen läheisyydestä. Mui Nessa ilmeisesti on jossakin public beach, mutta tältä alueelta se oli kaukana.

Tosin, mitä näihin makeanveden loisiin ja bakteereihin tulee, en tiedä kuinka saastunutta tämän joen vesi voi olla… Välttelen aina lampia ja järviä trooppisissa maissa, mutten kuollakseni tajua, miten en ajatellut että tämä joki voisi olla myös täynnä kaikenlaista. Oireita ei ole kuitenkaan tullut, mutta kannattaa silti selvittää, voiko joessa olla jotakin, ennen kun sinne menee. 🙂

 Ruoka oli kaikista halvinta Mui Nessa, joten siellä kelpaa mässäillä.

Auringonlaskua katseltiin joka ilta tältä kivalta biitsiltä, ja harvoin näkyi muita ihmisiä

Fairy Stream oli upea luonnon muokkaama nähtävyys! Punaista ja valkoista hiekkaa 🙂

Ho Chi Minh

Mui Nesta lähdettiin sitten viimeiseen kohteeseen Ho Chi Minhiin. Oltiin kuultu kauhutarinoita liikenteestä ja kiireellisyydestä, mutta perillä totesimme paikan silti olevan paljon toimivampi ja mukavampi, kuin Hanoi. Lähes kaikkialla oli jalkakäytävät (muutama skootteri niitäkin pitkin kulki kylläkin). Ja ihmiset noudattivat liikennevaloja paremmin, kuin Hanoissa.

Täällä kannattaa suosia paikallisia katuravintoloita halvan hinnan ja laadun puolesta!

Kävimme sotamuseossa (War remnants museum), ja se oli todella pysäyttävä kokemus. Harvemmin näkee Vietnamin sodasta kertovia dokumentteja tai elokuvia, mitkä olisivat kuvattu vietnamilaisten näkökulmasta. Museossa oli paljon ihmisiä, ja monet itkivät ja joutuivat pitämään taukoa välillä. Mutta nykypäivän vietnamilaisia ymmärtääkseen, se voi olla  tarpeellinen kokemus.

Sadepilviä pilvenpiirtäjien yllä

Kuvan tyttö sai kyyneleet silmiini. Sodan aikana USA pudotti myrkkyä nimeltä ”Agent Orange” laajoille alueille Vietnamin luontoon. Myrkky tuhosi metsät ja tappoi paljon ihmisiä. Myöhemmin huomattiin sen vaikuttavan ihmisiin dna-tasolla, ja monet seuraavat sukupolvet syntyivät epämuodostuneina ja vaikeasti vammaisina. Tämä kuvan tyttö halusi koskettaa kaunista kukkaa.

Vietnamilaiset ovat pääosin mukavia ja avuliaita, mutten ole missään maassa tullut huijatuksi samalla tavalla kuin täällä. Se on kovin yleistä tässä maassa, joten kannattaa olla tarkkana siitä mitä maksaa mistäkin ja mihin lähtee mukaan.

On upeaa, miten tämä maa on voinut nousta takaisin jaloilleen niin rankasta lähihistoriasta huolimatta. Hatunnosto kaikille vietnamilaisille!

Powered by WordPress